Ikuisen kesän maassa olen alkanut kaivata Suomen kevättä. En niinkään sitä ihanaa, raikasta, säkenöivän vihreää kevättä, jolloin lintujen kevätkuorot pitävät lähimetsissä koelauluja kaikille halukkaille (vaikka se on kyllä äärettömän suloinen).
Mutta sitä rehellistä, harmaata kevättä.
Sitä tunnetta, että pitkä, synkkä, lumentäyteinen talvi on ohitse ja kohta luonto oikein räjähtää kukkaan. Sitä, kun ulos lähdetään ilman hattua, silkasta kevään tunteen riemusta, vaikkakin korvat kohmettuvat vielä kylmästä. Sitä, kun arkiset leskenlehdet tunkevat ylös harmaasta maasta. Sitä, kun illalla vielä lätäköt jäätyvät vain sulaakseen seuraavana aamuna auringon noustessa.
Sitä kevättä minun harmaan alakuloisen suomalainen sieluni kaipaa ja kadehtii teiltä onnekkaat!
5 kommenttia:
Oih, ihanasti kirjoitettu. Kaipuu on täällä kyllä jo kesäänkin. <3 ootte olleet viime aikoina paljon mielessä! <3
Mä oon kyl iloinnut näistä valoisista aamuista ja aurinkoisista kevätpäivistä. On mahtavaa seurata, miten maaläikät suurenee ja hankikasat pienenee. Mut muutenhan me usein pidetään tätä melkoisen rumana vuodenaikana. Sä kaukotarkkailijana muistutat meitä siitä, et meihin suomalaisiin on sisäänrakennettu tääkin vuodenaika! Tosi hienosti kirjoitettu, varsinkin viimeinen virke oli oikein timantti. Ja ikävä on teitä!
ja edellisestä anonyymistä kommentista terveisiä laittaa Heidikkä...
Voi mut miksi se lumi sulaa joka vuosi niin kamalan hitaasti?? :) Ja takatalvet, niistä puhumattakaan.
Ihanaa kun oot päivitellyt useammin nyt <3 kivaa pysyä ajan tasalla.
Laapa: "Auta kesää, syö lunta" :) on aina loistava keino ;) (mut varo sitä keltaista :P )
Hebli: ehdinkin jo miettiä, et kuka on näin kivasti kirjoittanut, mut ei oo laittanut nimeä! Kiitos!
Satu:Täällä sitä kesää riittää, et eikus vaan kamppeet kasaan ja tänne! Vaikka tekemään dts ;)
Lähetä kommentti