Pikkugekko joulupukin toimissa

Monissa perheissa varmaan kaytetaan joulupukin tenhovoimaa lasten kurissapitamiseen. Meilla joulupukin virkaa toimittaa Pikkugekko.

Tarina alkoi muutama viikko sitten, kun vieroitin Robinia yomaidoista. Robinin herattya ja huudettuaan normaalin maitonannoksensa peraan, ja kun sita ei sallittukaan, huuto oli melkoinen, eika rauhoittelut auttaneet. Sitten sanoin hetken mielijohteesta ekalla kertaa : "menikos tuolla tiella traktori????" Ja siitahan poika rauhoittui kuuntelemaan ja nukahti! Seuraavalla kerralla kokeilin sitten: "Oi! Meniko tuolla gekko?" Ja jalleen tepsi. Ja niin meilla opittiin olemaan ilman yomaitoja.

No, noin viikko sitten Kimmo laittoi ekaa kertaa Robinia nukkumaan ilman, etta mina olin huoneessa (R. on ollut melkoinen maitonarkomaanimammanpoika, lievasti ilmaistuna ;) ). Huutohan oli kova ja nouseva kun poika tajusi, ettei aiti tulekaan huoneeseen nukkumaanmenohetkeen.

Kimmo: " Oliko tuolla gekko??"

Robin: "byyyyaaaaaahhh(= taa on kuule, pappa, jo vanha juttu, ei toimi enaa!!!)"

Kimmo: Kuule Robin, sa olet jo iso poika, mutta gekko on viela pieni ja sun pitaa nayttaa esimerkkia sille, miten osataan menna nukkumaan ilman aitia"

Robin: Miettiva hiljaisuus. Ja lopulta nukahtaminen!!!!! :)

Sen jalkeen Pikkugekko-valttikortti on toiminut lahes jokatilanteessa(tietenkin saasteliaasti kaytettyna), kuten:

Pikkugekon pitaa saada mallia sulta,
"miten harjataan hampaat", "miten kaydaan hienosti potalla", "miten mennaan takaisin nukkumaan ilman syliintulemista" jne :)

Se on melkoisen jopa hammentetavaa miten tuo pieni elain voi auttaa niin paljon lastenkasvatuksessa :)

(Robinin ja Kimmon keskustelu on vapaasti suomennettu ruotsinkielesta)

Uusi koti!!

Jesh!! Meillä on nyt uusi koti!! Kiitos Taivaan Isille! Basen kylästä vapautui yksi talo, ja tänään kysyimme omistajalta voisimmeko sen vuokrata, ja kyllähän se sopi!

Talo on yksinkertainen, melko pieni, eikä siinä ole sisäkattoa, vaan suora peltikatto, joka tarkoittaa päiväsaikaan melkoista saunaa. Mutta kysyimme, voisimmeko tehdä vuokraa vasten pieniä korjauksia(kuten se katto, seinien maalaus yms), ja se sopi omistajalle. Maksamme vähäsen vuokraa rahana ja kunnostamme taloa omilla rahoilla.

Jos meillä on ensi viikolla ennen matkaa aikaa, voimme jo laittaa sen katon, ja ehkä maalatakin, silloin voisimme muuttaa heti kun palaamme Costa Ricaan.

Ihana että tämä meni nyt näin!

Jaaa oikeeaa vastaaausss ooon..... Känädä

Oikea kysymys otsikon vastaukseen on: "Minne meidän perheemme suuntaa seuraavaksi?"

Kanadaan siis. Eilen ja tänään ostimme liput, ja matka on jo ensi viikon perjantaina. Ja syynä on enimmäkseen ihan rehellinen loma. Toisena lisäsyynä on dts:n promoaminen, ja Kimmon sanoin tarkoituksena olisi saada "vähintään 1 opiskelija kummastakin suomalaisseurakunnasta, jossa käymme".

Ensiksi lennämme Pekan, Neean ja Linnea-tyttösen luoksi Thunder Bayhin, ja sieltä Vancouveriin Miikan, Marjan, Nooan ja Jooelin luokse. On tosi innostavaa päästä tapaamaan heitä pitkästä aikaa, ja samalla vaan lepäämään ja lataamaan akkuja kesän tiimiaikaa ja syksyn dts:ää varten.

Tiesimme jo pitkään, ettemme vielä tänä kesänä tule Suomeen ja Ruotsiin(vaan vasta ensi vuonna), ja Kanadan matka alkoi houkutella mielessä. Kuitenkin kaikki auto-ongelmat ja muut rahareiät saivat jo mielemme lannistumaan, ettei se taida nyt onnistuakaan. Sitten kuitenkin saimme kuulla isommasta lahjoituksesta, joka meille oli tulossa vähän erikoisen syyn takia. Vielä rukoilimme, että onko oikein käyttää sitä nyt lomaan, vaikka rahaa voisi syytää niin moneen muuhunkin asiaan, mutta koimme kuitenkin, että nyt oli aika lähteä tälle matkalle.

Jo toissapäivänä yritimme ostaa lippuja- ja kun tiukalla budjetilla ollaan menossa, reittikin oli melkoinen tilkkutäkki: San José- Florida-Chicago(jossa yön yli hotellissa)-Duluth, josta Pekka olisi hakenut meidät autolla. No, nettisivu ei jostain syystä suostunut toimimaan monen yrityksen jälkeen, joten luovutimme ja menimme nukkumaan, ja päätimme ostaa ne seuraavana päivänä. Sanoin, että toivottavasti tähän oli joku syy, ettei saatu ostettua niitä vielä. Ja niinpä siihen taisikin olla syy, koska seuraavana päivänä Kimmo löysi suoran lennon Liberiasta(joka on meitä puolet lähempänä kuin San Jose)Minneapoliseen, josta joko Pekka meidät hakee tai sitten otamme bussin jonnekin lähemmäksi heitä. Matkan hinta oli jokseenkin täsmälleen sama tai jopa vähän halvempi! Olin niin helpottunut, ettei meidän tarvitsekaan lentää noin monta eri lentoa, koska se jos mikä on uuvuttavaa, varsinkin pirtsakan kaksivuotiaan kanssa!

On ihanaa päästä virkistymään, kirjaimellisesti, kun Kanadassa on vielä kevättalvi! Saamme kulkea siellä lainahöyhenissä, koska näissä meidän lämpötiloissa ei kannata juuri pitkähihaisia tai -lahkeisia omistaakaan :)

Ja tärkein syy matkaan tietenkin on se, että pääsemme kunnon saunaan! :) Täällä kävimme hotellissa saunassa, joka oli ehkä hikisesti yli 30 asteinen :P

Hämähämähäkki loisti silmillään...

Costa Ricassa on lähes 2000 hämähäkkilajia.
Ja jotenkin uskon, että jokaista lajia edustaa useampi kuin yksi yksilö.

Uh. Oikein mukavaa tietää.[tervetuloa kylään vaan :)]
Useimmat eivät onneksi kuitenkaan tappavan myrkyllisiä, se tietenkin lohduttaa vähän.

En tiedä miksi ne ovat niin inhottavia, kilttejähän nuo raukat enimmäkseen ovat, eivätkä hyökkää, jolleivat koe tulevansa uhatuksi. Jokin niissä kuitenkin saa puistatuksen minussa aikaan, kun niitä näkee. No en ole mikään foobikko tässä, kyllä sellaiset pienet suomalaisten lajitoveriensa kokoiset yksilöt ovat ihan siedettäviä. Mutta kyllä tarantellan nopea viuhkimisliikkuminen saa minut kiljumaan ja hypähtelemään kauhusta. Osittain varmaan inhotus johtuu kaikenmaailman elokuvien ja luontokirjojen yltiömäisesti suurennetuista kauhukuvista.

Eräänä iltana olimme basella, ja ihmettelin miksi Yojhanna, Clint ja Robin olivat nurmikolla ja osoittelivat otsalampulla ympäriinsä. Menin katsomaan ja syy selvisi heidän antaessaan otsalampun minulle. Kun lamppu oli lähellä omia silmiä, näytti ruohikko olevan kuurassa; siellä täällä kimalteli pieniä, kauniita tähtiä! Kaunista!!

Ja kun käveli tähtien luo, huomasi niiden olevan hämähäkkejä. Vau. Jokin niiden silmissä heijastaa valon takaisin, ja se oli oikeasti upean näköistä. Robin oli toimesta ihan innoissaan ja vieläkin jaksaa muistuttaa "Valo. Hämäkki"

Kaunista, niin kauan kuin ei ajattele sitä, että olisin ihan hyvin voinut joskus mennä siihen nurmelle pitkälleen katsomaan oikeita tähtiä. Ja että olisin makaillut siinä niiden tuhansien pienien valetähtien kanssa sulassa sovussa. Mitään tietämättä. Yyyyh...

Tyhjää

Tyhjää.

Autiomaa.

Ei mitään.

Blank.

Eteen tuijottavat silmät. (onneks ei sentään taakse)

Yritystä.

Ei tulosta.

Tähänkö kuoli tämä blogihaaste? Olen minäkin yksi kirjoittaja, kun pystyn keksimään 5 tekstiä, ja sitten loppuukin jo ideat :). Mutta positiivisesti ajatellen: edellinen kirjoitustahtini kun on ollut keskimäärin yksi teksti kerran vuodessa, niin seuraavan kerranhan minun tarvitsee kirjoittaa vasta viiden vuoden päästä!

Noh, ehkä mie pääsen vielä huomenna takaisin haasteeseen. Paitsi että olihan tääkin blogiteksti. Hah. Hyvää yötä, liian myöhä ;)

Anteeksipyyntö

Tämä on julkinen anteeksipyyntö Robinin isovanhemmille, tädeille, enoille, sedille, serkuille, kummivanhemmille sekä muille Robin-funclubilaisille.

Anteeksi, ettette te pääsee seuraamaan ihanan Robinin kasvua. Näkemään sitä, kuinka pienestä pullerosta kasvoi hoikka, pitkä poika. Huomaamaan, että tulihan sille tukkaa, niin valkoista, että lumikin sitä kadehtii. Ihastelemaan yhä vain sinistyviä säihkysilmiä.

Anteeksi, ettette pääse nauttimaan Robinin ilmeilyistä. "Anna tiukka ilme" käskystä kulmat kurtistuvat ja suu menee ruttuun, kunnes taas hymy karkaa huulilta, kun taas "tee silmät"-käsky saa ripset räpsymään aivan hurmaavasti.

Anteeksi, ettette pääse kuulemaan Robinin lörpöttelyjiä. Hämmästymään sitä, kuinka hienosti tuo pieni jo käyttää kolmea kieltä(ja vähän neljättä), ja osaapa vielä vaihtaa kieltä, kun kuulija vaihtuu. Nauramaan kaikille loistaville eläinnimille. Kuuntelemaan käskevän "Sano! Mehhä! Muuuu". Kuulemaan hyviä yhdistelmiä: Ari-eno, Sari-eno, Petteri-setä, Petteri-täti, Tatu,Patu ja Veera-täti, Mummi ja Ukki, Mummo ja Ukko..

Anteeksi, ettette pääse katselemaan Robinin suloista pyörähtelytanssia, kuuntelemaan hänen huuliharpun soittelua, nauttimaan hänen loputtomasta innostaan auttaa kotitöissä, lukemaan hänen kanssaan kirjoja, joita hän niin rakastaa.

Anteeksi myös, ettette pääse "nauttimaan" hänen lujasta tahdostaan, päättäväisyydestään ja itsepäisyydestään. Ja samalla kuitenkin hänen tottelevaisuudestaan ja suloisesta luonteestaan. Olemaan kiitollisia hänen anteliaisuudestaan, jota esiintyy lähes aina, lukuunottamatta hetkiä, jolloin poju luulee äidin vihdoin antaneen hänelle limua tai jotain muuta kiellettyä herkkua.

Anteeksi, että tämä välimatka on niin lohduttoman pitkä, ettekä pääse näistä osalliseksi muutoin kuin kuivakkaasti netin välityksellä, mutta muistetaan, että sille on kyllä hyvä syy, johon Robinin sanat viittaavat:

"Rukkoilla. Kiitos Heessus. Aamen!"

Yläkerran pappa

Kotimme ullakolla elelee alivuokraloisena Herra Garrobo. Hän on vanha, lihava lisko.

Useimmiten vanhaherra ei tuota mitään melua, hän lepäilee ja lueskelee sängyssään ruokailutilan nurkassa ja hänen läsnäolonsa muistaakin vain hänen noustessaan sängystä ja köpötellessään kynnet rapisten vessaan tai vesilasia täyttämään keittiön nurkkaan.

Oikein aurinkoisina päivinä hän kapuaa alas asunnostaan pihalle aurinkoa ottamaan. Ripustimme meille riippumaton pihalle, ja kerran kun olin sinne menossa, vilahti Herra G. puhuun nopeasti. Vain riippukeinu keinui tuulessa, vieressään puoliksi poltettu sikari ja piña colada lasi. No, eihän tuo haittaa, kunhan hän vain muistaa kunnioittaa sitä, että meillä on riippumattoon etuoikeus.

Vanhusta taitaa hieman vaivata se, että Robin kutsuu häntä gekoksi. Mutta eihän toinen tahallaan sitä tee, vaan tietämättömyyttään. Robin kyllä ystävällisesti kutsuu papparaista meille kylään, espanjaksi ihan "Venii!", mutta ainakaan vielä hän ei (tietääksemme)ole ottanut kutsua vastaan.

Taitaa olla parempi jättää seuraavat kuvat näyttämättä hänelle(tätä kaveria muuten maistettiinkin, ja ihan maukasta oli. Yojhanna teki vapaaehtoisjenkkipojille myös voileivät Garrobo-täytteellä).


Toim.huom. Haastateltavan nimi muutettu. Kuvien henkilöt eivät liity tapaukseen.

Kohteliaisuuksia costaricalaisittain...

... ja muita "luonnearvioita" paikallisista.

Viimeistään dts alettua aloin huomaamaan sellaisen asian, että nämä paikalliset eivät oikein pidä confrontoimisesta(anteeksi tämä fingelska, en oikein tiedä hyvää suomennosta tähän). Asenteena täällä on "Pura Vida"(kirjaimellisesti "puhdas elämä", mutta tarkoittaa sellaista hakuna matata meininkiä), eikä viitsitä alkaa nipottamaan toisille suoraan, vaan mieluummin valitetaan jollekin toiselle, joka ehkä voisi asiasta mainita toiselle tai sitten vain höpistään selän takana.

Tästä Sallalle mainitessani hän kuitenkin sanoi, että täällä ihmiset ovat kyllä hyvinkin suoria toisilleen, jopa liiallisuuksiin asti.

Nyt olen ymmärtänyt, että molemmat pitävät paikkaansa. Paikallisten kohteliaisuudet kielivät ei-niin-hienovaraisesta suoruudesta:

"Ootpa kyllä tosi väsyneen näköinen!"

"Ai vaan 28 ? Mä luulin sua kyllä paaaaljon vanhemmaksi!" (Tää tais kyllä olla Argentiinassa, mut lattarimaa sekin)

Minua veljelleen esiteltäessä ystäväni Nanan isä: "Tämä Laura on niinkuin toinen äiti meidän Nanalle" Minä: "Kröhöm, miten olis vaikka isosisko mieluummin, meillä on kuitenkin vain 4 vuotta ikäeroa."

"On tainnut ruoka maistua?" ja muita vastaavia voisi saada kuulla, vaikkei tää nyt onneks ole henk.koht kokemus(vielä).

Nana osti itselleen yksinkertaisen, ja kauniin hääpuvun, ja sai sitten kuulla siitä oman- että kihlattunsa suvun naisilta: "Mut se on niin yksinkertainen!" "Sulla ei varmaan ollut rahaa ostaa kunnon pukua, minäpä teetän sinulle kunnollisen" (täällä kun muodissa on vieläkin 80-90-luvun kermakakkuhörhelöpuvut mahdollisimman monella satiinitekokukalla. No, makuasioista ei voi kiistellä. Ainiin, paitsi nää suvun naiset tietenkin voi, jos kyse on yksinkertaisesta ;) )

Kyllä nämä ihmiset ovat kohteliaita, mutta välillä tuntuu, ettei heidän kohteliaisuudet ole aivan loppuun asti mietittyjä.


Toisin sanoen, suorat kommentit ja naurut toisen ulkonäöstä, lihavuudesta, huonosta huumorintajusta tulevat paikallisilta helposti, mutta kun kyse on nimenomaan confrontoimisesta, silloin laitetaan suut suppuun ja ollaan ihan vaan että pura vida.

Ota näistä sitten selvää :D

Kevään kaipuu

Ikuisen kesän maassa olen alkanut kaivata Suomen kevättä. En niinkään sitä ihanaa, raikasta, säkenöivän vihreää kevättä, jolloin lintujen kevätkuorot pitävät lähimetsissä koelauluja kaikille halukkaille (vaikka se on kyllä äärettömän suloinen).

Mutta sitä rehellistä, harmaata kevättä.

Sitä tunnetta, että pitkä, synkkä, lumentäyteinen talvi on ohitse ja kohta luonto oikein räjähtää kukkaan. Sitä, kun ulos lähdetään ilman hattua, silkasta kevään tunteen riemusta, vaikkakin korvat kohmettuvat vielä kylmästä. Sitä, kun arkiset leskenlehdet tunkevat ylös harmaasta maasta. Sitä, kun illalla vielä lätäköt jäätyvät vain sulaakseen seuraavana aamuna auringon noustessa.

Sitä kevättä minun harmaan alakuloisen suomalainen sieluni kaipaa ja kadehtii teiltä onnekkaat!

Kukkulakiipeilyn mietteitä

Tänään kipusimme basen takana olevalle vuorikukkulalle San Josen Ylistyskoulun kanssa, jotka ovat olleet meidän basella nyt muutaman päivän. Päämääränä oli rukoilla ja ylistää huipulla, erityisesti kaivosyhtiö-asian puolesta(tai pikemminkin sitä vastaan).

Oli innostavaa lähteä matkaan, vaikka tiesikin, että edessä on noin tunnin nousu. Totuus on kuitenkin se, että vuorelle kiipeämisen tuskan ehtii jo unohtaa ennen seuraavaa nousua. Ja kun lisää Manduca-reppuun vielä 12-kiloisen pojankoltiaisen, voi vain aavistella huomisaamun maitohapoilla olevien jalkaparkojen tunteita. No, sen tajuttuaan oli jo tietenkin liian myöhäistä palata takaisinkaan. Gosh!

Kuitenkin matkan aikana nousi mieleen vaikka kuinka monta eri vertauskuvaa elämään liittyen, jotka ajattelin näin lähes vuoden hiljaiselon jälkeen jakaa täällä blogissa :D.

1. Huipulta tulee alas paljon nopeammin ja kevyemmin kuin sinne nousee. Jos kompastuu, pääsee vieläkin nopeammin ja lennokkaammin(tätä ei koettu henk.koht sentään)

2. Se on sen arvoista, kuitenkin.

3. Nousun vaikeimmassa kohdassa tekee mieli luovuttaa. Alkaa ajattelemaan, että "onkohan tämä kuitenkaan kaiken tämän kärsimyksen arvoista", ja "onhan tästäkin ihan kivat näkymät".

4. Jos joku polun jo aiemmin kävellyt sanoo, että "nyt ei kannata luovuttaa, kohta helpottaa", kannattaa luottaa siihen.

5. Matka huipulle on aina pidempi kuin kuvittelit. Paitsi jos sinulla on helikopteri käytössäsi.

Vuoren korkeus noin 300 m meren pinnan yläpuolella. [joo, kuulostaa matalalta, mutta jalat sanoo käytännössä ihan muuta kuin matalaa :P] (Lähtökorkeus noin 1m mpy)

Itseä erityisesti puhutteli tuo 3.kohta; tajusin, että on todella helppo omassa suhteessaan Jumalan kanssa jämähtää siihen kohtaa, milloin kaikki ei sujukaan enää niin helposti. Ei tunne kuulevansa Jumalan ääntä, tuntee olevansa niin kaukana Hänestä jne. "Ihan sama, kyllä tää meidän suhde onkin ihan ok jo, miks mun pitäis ponnistella enemmän". Mutta kyllä se kannattaa! Ne maisemat oli niin kauniita sieltä ylhäältä, se oli kuitenkin sen ponnistelun arvoista!