maanantai 13. toukokuuta 2013

The lista

Enää 10 yötä ja jo lähdemme matkaamaan kohti Suomea! Olemme ihan vaan "hieman" innoissamme, jopa niinkin, että ensimmäiseltä lentokentältä Suomeen asti n. 30 tunnin matkustuskin kuulostaa vain hauskalta!! (voi olla, että ajatus tästä jossain vaiheessa vielä ehtii muuttua! )

Kaksi vuotta ja 1,5 kk poissa Suomesta asuneena voi meille tulla muutamia asioita siellä, jotka joko yllättävät tai shokeeraavat meitä. Tässä vähän listaa niistä asioista:

1. Pitkät ihmiset- täällä olen tottunut, että voin lähes jokaista paikallista katsoa suoraan silmiin, ilman niskan taivutusta. Suomessa joudun varmasti varaamaan hierojan, jotta saan niskat vähän rentoutumaan juteltuani ihmisille.

2. Sileät, suorat tiet- pitää varoa, ettei nukahda rattiin. Täällä kun normaalit tiet ovat Suomen huonoimpia mökkiteitäkin huonompia.

3. Hanoista saa sekä kylmää että kuumaa vettä, ja myös siltä väliltä- sitä voi polttaa näppinsä pahastikin, kun täällä on tottunut tasaiseen 30 asteen lämpöiseen hanaveteen.

4. Karkkihyllyt pienimmissäkin kyläkaupoissa, saati sitten Prismoissa ja Cittareissa!! Aaaah, kuola jo valuu;)

5. Suomen helleraja on sama kuin meidän viileä yö.

6. Ihmisiä ei kaduilla tervehditä, jollei tunneta hyvin! Voi saada osakseen monta outoa ilmettä.

7. Auton tööttiä käytetään todella harvoin- sillä ei tervehditä, kiitetä, moitita eikä mitään muutakaan. Myöskään hätävilkkuja ei käytetä pysähdyttäessä hetkeksi juttelemaan, tai muutenkaan kuin oikeasti hädässä.

8. Ihmiset ymmärtävät kaiken mitä sanon(Muista tämä!!!)Ja minä ymmärrän myös kaiken mitä minulle sanotaan.

9. Kaupan kassa ei koskaan, ikinä ikimaailmassa tervehdi minua : "Mitä kuuluu, rakkaani/kultaseni/ kuningattareni?" Eikä myöskään huoltoaseman miekkoset.

10. Pitää itse tankata. Ja pestä auton ikkunat.

11. Pitää itse pakata ostoksensa (ja maksaa muovipussista).

12. Jalkapohjat pysyvät puhtaina, vaikka kävelisikin sandaaleissa.

13. Gekot eivät juoksentele katossa ja seinillä ja kaki ikkunalaudoille.

14. Hämähäkit ovat sormenpäätä pienempiä (eikä skorpioneja olekaan!)

15. Ei kuulu kukkojen ärsyttävää kiekumista aamukolmesta lähtien- suomalaiset kukot tietävät, että kukonlaulun aikaan on laissa säädetty, ja se on ensimmäistään kello puoli kuusi!

16.  Ei varmasti joudu lehmäruuhkaan tiellä edes Perähikiällä- saati sitten kolmesti saman matkan aikana.

17. Vauva saa olla vaippasillaan 30 asteessa ilman että joku tulee kauhuissaan varoittamaan vilustumisesta.

18. Voi sanoa "puuta"*, ilman että joku luulee sinun kiroilevan.

19. Jukkaa* ja Paavoa*ei syödäkään, vaan heille jutellaan ystävällisesti.

20. Kylmä vesikannu/pullo ei kastele koko pöytää hikoillessaan.

21. Kukaan ei tule kaupassa hämmästelemään "kuinka suloiset, komeat pojat sinulla onkaan". (tämä voi olla aika järkyttävää äitinä, kun siihen on nyt niin tottunut)

22. Kukaan vähänkään tuntemattomampi/ei niin hyvä tuttu esim srk:ssa tule nappaamaan Oliveria syliin ja kuljettamaan ympäri huonetta näyttämässä kaikille.

23. Vessapaperi laitetaan AINA vessanpönttöön, ei roskikseen! Ja nykyään kuulemma vessapaperihylsytkin!! (Varmasti alan hädissäni etsimään roskista, jos sitä ei olekaan. Eli jos käymme teillä kylässä, älkää ihmetelkö jos wc:n roskiksesta löytyykin käytettyä vessapaperia. Vanha tapa jo :)


No joo,  näitähän riittäis, mutta ymmärsitte jo varmaan pointin, pitää vähän totuttautua taas "normaaliin" elämään siellä :)

Pian, pian, PIAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

*1. Puuta yhdellä u:lla on hyvin yleinen kirosana täällä, ja tarkoittaa maksullista naista.
*2.&3. Yuca(lausutaan Juka) on juurikasvi jota syödään, Pavo taas on kalkkuna.

4 kommenttia:

Mirjam H-K kirjoitti...

Lista sai hymyn ja välillä naurunkin, mutta vessapapereista totean kokemuksesta, että ihan varmasti tulee käymään juuri niin kuin kirjoitit :-) Ja hätä on kova, jos ei roskista meinaa vessasta löytyä, ja vielä kovempi, jos ei sitä ihan oikeasti siellä olekaan :-) Mutta tsemppiä vain ja oikein siunattua matkaa sekä oloa sitten Suomessa :-)

Teressa kirjoitti...

Hauska miten samanlaista siellä on kuin täällä vaikka maat on niin kaukana toisistaan! :D Ihan samoja fiiliksiä meillä on ollut, kun ollaan menty Suomeen. Yksi juttu on se, että kassalla pitää toimia ihan sairaan nopeasti ja itse pitää syöttää pankkikortti lukijaan. Ja esim. pikaruokapaikoissa pitää itse viedä roskat ja astiat pois.

Suvi kirjoitti...

Olipa hauska lukea! :) Osittain vähän tuttua, muttei kuitenkaan.. Tervetuloa Suomeen, oikein hyvää (pitkää) matkaa ja toivottavasti nähdään!

Kimmo, Laura, Robin ja Oliver Sarajärvi kirjoitti...

Kiitos kaikille! Kyllähän nää kulttuuriset erot aina useimmiten huvittaa! Joskus tietty löytää niitäkin juttuja, mistä ei ainakaan siinä hetkessä revi huvitusta:)