torstai 9. toukokuuta 2013

"Hentoinen oli elämän lanka, taivaan tuulet siihen tarttui."

Ei ole maailmassa montaa surullisempaa asiaa, kuin lapsen kuolema.

Toissailtana Kimmo soitti ja kertoi, että lähellä asuvan ystäväperheemme nuorempi pojista oli kuollut sydänleikkauksessa. Pieni Emanuel oli vasta 1,5-vuotias.

Tällainen uutinen saa minut rutistamaan tiukempaan ja pidempään omia poikiani. Elämänlanka on niin ohut, ettei koskaan voi tietää milloin jonkun läheisen lähtö on. Emanuelilla oli sydänvika todettu jo odotuksen aikana, ja oli ihme, että hän sai ilahduttaa perhettään näinkin pitkään, mutta kuitenkaan en halunnut uskoa uutista todeksi. Miten niin iloinen pieni poika saattoi olla kuollut? Juurihan hain hänen äidiltään pieneksi jääneitä vaatteita Oliverille, ja siellä Emanuel keimaili ja naureskeli kuin kuka tahansa terve pieni poika. Miten häntä ei enää olekaan?

Paikallisen tavan mukaan hautajaiset olivat jo kuolemaa seuraavana päivänä, eli eilen. Miten sydäntäraastavaa oli tavata ja halata Sandya ja Henryä, lapsensa menettänyttä. Kyyneleet valuivat monen monta kertaa eilen ja toissapäivänä. Minua pyydettiin laulamaan laulu siunaustilaisuudessa, ja suostuin tietenkin, vaikka minua pelotti, etten pysty sitä laulamaan itkun takia. Tuijotin tiukasti nuotteja, ja selvisin läpi laulun.

Osa hautajaisväestä(koko kylä oli paikalla) käveli koko matkan hautausmaalle(n. 5 km), ja muut tulivat autosaattueessa perässä. Auringon juuri laskettua pieni arkku laitettiin laatikkoon ja laatikko täytettiin sementillä.

Robinille kerroin Emanuelin kuolemasta seuraavana aamuna.
"Robin, tiedätkö.. Pikku-Emanuelia ei enää ole."
"Mitä, äiti?"
"Niin, Emanuel kuoli eilen ja on nyt taivaassa Jumalan ja Jeesuksen luona, siellä missä Yojhannan isäkin on. Nyt me ei enää voida leikkiä Emanuelin kanssa."
"Aha. Mut sit kun hän tulee takaisin taivaasta niin sitten voidaan taas leikkiä hänen kanssaan."

Hautajaisissa Robin halusi mennä myös halaamaan Sandya ja Henryä, ja oli jotenkin niin liikuttava siinä välittämisessään. Hautausmaalla annoin hänen nähdä Emanuelin ruumiin(täällä siis pidetään arkkua auki, ja jokainen käy katsomassa ruumista). "Onko Emanuel nyt niiiin kuollut?" (ja tätä kysymystä on tänäänkin kysytty jo useampaan otteeseen). Jotenkin Robin suhtautui kuolemaan tosi luontevasti, vaikka enhän tiedä kuinka paljon hän oikeasti siitä ymmärsi.

Tällaiset lapsen(tai "liian" nuoren) kuolemat ovat tietenkin aina koskettaneet, mutta nyt kun on omia lapsia, ne uutiset kylmäävät sydäntä. Mietin äidin tunteita; vauva-aikana lapsi on kaikkein eniten riippuvainen sinusta, ja yhtäkkiä onkin vain tyhjyys! Istut kotona, ja välillä ehkä muistat, että lapsi on nukkumassa, kunnes tajuat, että uni jota lapsesi nukkuu, onkin ikuista!  Entä mitä jos Luoja sallisikin, että toinen meidän pojista kuolisikin? Se on aivan järkyttävä ajatus! Ja kuitenkin niin on tapahtunut niin monelle ihmiselle tässä maailmassa. Eikä se ole sitä, ettenkö luottaisi Jumalan hyvyyteen("eihän hyvä Jumala antaisi sellaista tapahtua??), mutta C.S Lewisin sanoin:

                    "We´re not doubting that God will do the best for us,
                  we´re wondering how painful the best will turn out to be."
                 (Emme epäile, etteikö Jumala tekisi sitä, mikä on parasta meille;
                   me mietimme, kuinka kivuliasta se paras tulee olemaan.")

Joskus Jumala sallii surullisia, surullisia asioita tapahtuvan meille, ja kuitenkin me voimme luottaa, että Hän pystyy kääntämään nekin siunauksiksi!  Mutta siinä hetkessä se kipu voi olla niin kova, ettei edes halua uskoa, että se voisi millään tavalla kääntyä siunaukseksi. Ja jos voisimme etukäteen valita, tietenkin olisimme valmiita luopumaan siitä tulevasta siunauksesta, jos vain selviäisimme vähemmästä kivusta (tai esim. lapsensa menetyksestä). Ja valitettavasti emme edes aina tule ymmärtämään Jumalan sallimusta. Meidän tehtävä on silti vain luottaa, että Hän tietää, ja kaikki on Hänen kädessään.

Totuushan on, että nyt Emanuel on täydellisen terve, ilman sydänvaivaa tai mitään muutakaan kipua. Hän on täydellisen Rakkauden syleilyssä, ja siellä hänen on täydellisen hyvä olla.

Mutta se kipu hänen läheisillään. :(

Tässä Mercy Me:n kappale Homesick, jonka kuuntelimme hautajaisista palattuamme. Se on niin kaunis kappale, jossa lauluntekijä on rehellinen tunteistaan jonkun rakkaansa poismenon vuoksi, mutta myös luottaa Jumalan suuruuteen.

http://www.youtube.com/watch?v=g3k1rJOQPdY

Tässä vielä sanoina, ja suomennan ne myös vapaasti loppuun:

"You're in a better place, I've heard a thousand times
And at least a thousand times I've rejoiced for you
But the reason why I'm broken, the reason why I cry
Is how long must I wait to be with you

     I close my eyes and I see your face
     If home's where my heart is then I'm out of place
     Lord, won't you give me strength to make it through somehow
     I've never been more homesick than now

Help me Lord cause I don't understand your ways
The reason why I wonder if I'll ever know
But, even if you showed me, the hurt would be the same
'Cause I'm still here so far away from home

    In Christ, there are no goodbyes
   And in Christ, there is no end
   So I'll hold onto Jesus with all that I have
   to see you again."

Suomeksi:
"Olet nyt paremmassa paikassa, olen sen kuullut tuhansia kertoja.
Ja vähintään tuhannesti olen iloinnut puolestasi
Mutta syy miksi olen murtunut, syy miksi itken
on: "kuinka kauan joudun odottamaan saadakseni olla kanssasi?"

   Suljen silmäni ja näen kasvosi
   Jos koti on siellä missä sydämeni, niin en ole oikeassa paikassa
   Herra, annathan voimaa selvitä tästä jotenkin
   En ole koskaan ikävöinyt kotiin enemmän kuin nyt

Auta, Herra, koska en ymmärrä teitäsi
Syy, miksi mietin, jos koskaan tulen tietämään
Mutta, vaikka näyttäisitkin minulle sen, kipu olisi kuitenkin sama
Koska olen edelleen täällä niin kaukana kotoa

    Kristuksessa ei ole hyvästejä
    Ja Kristuksessa ei ole loppua
    Joten pidän kiinni Jeesuksesta kaikella mitä minulla on
    nähdäkseni sinut jälleen."

Tämä ei todella ollut mikään kovin piristävä ensimmäiseksi blogitekstiksi pitkään aikaan, mutta halusin jakaa näitä ajatuksia kuitenkin. Muistattehan Sandya, Henrya ja Josue-isoveljeä rukouksissanne! Ettei tämä tapahtuma veisi heitä kauemmaksi toisistaan, vaan lähentäisi heitä perheenä. Ja että he sallisivat Jumalan tehdä parantavaa työtään heidän sydämissään, eivätkä sulkisi Häntä pois.

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Saakoon Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjella sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. <3 Voimia!! <3 Rukoukset kuullaan, ja ne kantaa!

Laura kirjoitti...

Kiitos Satu!!