keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Pitkästä aikaa

Hohhoijjakkaa.. Ajateltiin, että olis jo vissiin paras päivitellä vähän blogiakin, kun olemme saanneet jo turhan monta kommenttia, kun näin hitaasti päivitellään:) ... Se vain johtuu siitä, että olemme saanneet nauttia netittömyydestä koulun kolmen ekan viikon aikana.. No joo, selittelyt sikseen..

Dts:n viides viikko on siis menossa juuri nyt... Eli jouduimme yhdistämään kaksi koulua, meidän ja Rovaniemen koulut, koska kummallekaan ei hakenut riittävästi oppilaita, jotta selviäisimme vetää koulut.. Aluksi se oli tosi vaikeaa ajatella, että menemme Rovaniemelle, kauas pohjoiseen, mutta heti ensimmäisenä päivänä kun olimme Kimmon ja Tinnin kanssa saapuneet tänne, niin Jumala antoi meille ihanat revontulet! Ja ne olivat olleet ensimmäiset koko syksynä.. koin todella sen siten, että Jumala halusi oikein toivottaa meidät tervetulleiksi.. Ja onnistui siinä kyllä, koska sen koko täällä olon aikana ei ole tullut edes ajatelleeksi, että miks me ei voitais olla Porvoossa.. Eli Jumala kyllä tietää kaiken etukäteen!!

Paljon on mahtunut näihin viikkoihin.. Ensiksikin minä, Laura päädyin johtajatehtäviin yhdessä Alicen(Rovaniemen ywamista) kanssa..
Ajattelimme, että tämähän on hyvä paikka harjoitella , kun on paljon henkilökuntaa jne, ja edelleen siis uskon niin, mutta olemme kyllä saaneet huomata, että tämä on yllättäväm vaikea/haastava koulu ollut alusta asti.. Jostain syystä Jumala tuntuu haluavan meidän oppivan tätä johtajuutta aika nopeassa tahdissa ja hieman haastavampien olosuhteiden kautta.. Mutta kyllä se on siitä alusta ihan helpottanutkin, ja on hyvä olla tällä paikalla, vaikka välillä tuntuukin, että olisi vain helpompi olla ihan vain yksi henkilökunnasta:) Mutta Jumala tietää parhaiten, ja siihen tahdon luottaa. Sitä paitsi uskon että tämä venytys tekee vain hyvää mullekin...

Sitten koulun kolmantena viikonloppuna ajelimme etelään päin, Laviaan, juhlimaan ystäviemme Tixun ja Zachariaksen häitä.. Olimme Kimmon kanssa juontajina siellä, ja Kimmolla oli iso homma, kun joutui tulkkaamaan ruotsiksi ja suomeksi (kun Zache on ruotsalainen näes).. Minä vain puhuin suomeksi, mitä mieleen tuli, eli ei kovin vaikeaa:).. Oli ihana olla siellä mukana siunaamassa heitä heidän yhteiselle elämälleen.


Sitten viime viikolla olimme Islannissa pohjois-Euroopan Ywamin johtajien kokouksessa.. Oli mahtavaa päästä sinne, ja vaikka matka ja eläminen siellä oli äärettömän kallista (en enää oikein kehtaa sanoa, että Suomi on kallis maa:) ), niin se oli todella sen arvoista. Oli niin hyvä tavata muita alueen johtajia ja rukoilla yhdessä ja kertoa/kuulla miten kaikilla menee.. Ainoa harmittava asia minulle oli se, että meillä ei ollut aikaa nähdä maata Reykjavikia enempää.. Postikortissa olevat kuvat näyttivät NIIIN kauniilta, että haluaisin mennä sinne vain ja kuvata koko maan:) Ehkä joskus minulla on siihen mahdollisuus.. Nimittäin juuri samaiset Tixu ja Zacharias muuttivat asumaan Islantiin juuri samaan aikaan, kun me olimme siellä... Jumala tuntuu tosiaan johdattavan ihmisiä ympäri maailmaa ja eri järjestöistä Islantiin juuri nyt ja siellä on herätys meneillään...

Nyt olemme kuitenkin takaisin Rovaniemellä(matka Islannista tänne kesti kaikkiaan(odotukset, lennot, bussit) 13 tuntia!!) On hyvä olla takaisin täällä...

Sellaista tässä.. Hieman kuvia tänne, ja enemmän luontokuvia osoitteessa laurasarajarvi.blogspot.com ...

Laura ja Kimmokin


Team Building



Oppilaita

Ja staffiakin...

Pekka Perho oli ekan viikon opettajamme, ja kovin tykätty kaikkien mielestä..

On kiva että serkkupoika Danielkin on koulussa!

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Mainos, mainos...

Jos jotain kiinnostaa katsella valokuvia, niin olen tehnyt nyt toisen blogin ihan vain ottamilleni valokuville... Tänne en viitsi kaikkia kuvia laittaa, enkä toki sinnekään, mutta ainakin enemmän...

eli löytyy osoitteesta www.laurasarajarvi.blogspot.com

Laura

Pitkästä aikaa jotain:)

Huh, kun aika menee niin nopeasti, ettei ehdi edes kuulumisiaan plokiinsa kirjoitella...

Skotlannista menimme Ruotsiin Kimmon äitiä tapaamaan.... Sain vähän myös kaupunkilomailua kun kävimme Slottsskogenissa, joka on siis Göteborgin eläintarha.. Siellä sain nähdä ekaa kertaa elämässäni ihan livenä pingviinejä!! Olivat suloisia:)

Sitten tulimme kotiin ja teimme päivän töitä toimistolla, ja sitten jatkoimme matkaa minun vanhempieni luo Mäntyharjulle viettämään lomaa rankan opiskelun jälkeen.. Ja ai että maalla osaakin olla ihanaa!! Jotenkin niin äärimmäisen rentouttavaa..




kävimme myös konferenssissa Keuruulla, ja siellä pizzerian pomot houkuttelivat meidät töihin:) Oli kyllä hauskaa pitkästä aikaa olla pizzeriassa hommissa (minähän siellä nuorena vietin monet konferenssit)..

Sen jälkeen palasimmekin jo kotiin Helsinkiin ja täällä olemme olleet toimistolla ja suunnitelleet seuraavaa koulua.. Välissä olemme käyneet muun muassa mäntyharjun lasten- ja varkkileireillä opettamassa.. Minäkin opetin siellä lastenleirillä 8-10 vuotiaita... Oli ensimmäinen tuollainen pidempi (3päivää) opetusjakso mulle, ja ihan hyvinhän se tuntui menevän! Lapsetkin kuuntelivat mielellään... Suurin osa lapsista oli uskomattomien kotien lapsia, ja kun yhtenä päivänä opetin sitten Jeesuksen kuolemasta ja sen merkityksestä, niin ajattelin, että silloin he olisivat varmaan kaikista epäkiinnostuneimpia, mutta ei todellakaan! Jokainen lapsista kuunteli korva tarkkana... Minkälainen mahdollisuus se olikaan kertoa heille Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksesta!
Daniel leijonien luolassa...

Nyt juuri sunnuntaina tulimme Laviasta, jossa kävimme päivän matkan, kun siellä oli sellainen rukoushuone ja teetupa, koska siellä oli Lavia viikko kaljatelttoineen jne... saimme olla rukoilemassa Jumalan kirkkauden ilmestymistä tuolle paikkakunnalle.. Oli todella surullista katsottavaa kun niin kovin nuoret ihmiset olivat aivan kännissä:( ... Joidenkin nuorten kanssa pystyimme myös juttelemaan Jumalasta..

Nyt on edessä vielä 2 leiriä, 4 häät ja 2 kuukautta ennen opetuslapseuskoulun alkua... Pyydämme rukousta juuri koulun puolesta, että tulisi riittävästi oppilaita sekä henkilökuntaa, jotta koulu voidaan pitää.

Ja sitten vielä loppuun joitain kuvia...

Siunausta kaikille!

Laura ja Kimmo

Tämä tintti oli juuri oppinut lentämään...
Kaunis, kaunis Mäntyharju




Doris koira

perjantai 25. toukokuuta 2007

Viimonen viikko uunista ulos...


Huhhuh, aika vaikeeta uskoa, mutta tästä päivästä viikko etiäpäin ja huomenna me jo lähdetään Ruotsin kautta Suomeen!! Mennyt aika äärettömän nopeasti, ainakin viimoset 3 viikkoa, mutta samalla tuntuu jotenkin kuin olisi ollut täällä aina...

Viime viikonloppuna päästiin käymässä oikeassa linnassa! Tai itseasiassa kahdessa. Ekassa vain pistäydyttiin, ja se oli vain linnanrauniot, mutta minkä linnan!! Viikinkilinnan! Ai että, mä jo melkein pystyin näkemään viikingit tulemassa hienoilla paateillaan kohti rantaa:) Mutta vain melkein...


Se toinen linna oli 1700 luvulta.. Jonkun suvun linna.. Aika hieno oli, sisältä ei vain saanut ottaa kuvia valitettavasti.. Ja koska oli sateinen päivä, ei voitu kävellä siinä puutarhassa ympärillä... Se harmitti, koska se näytti tosi ihanalta. Ja näin sieluni silmin, kuinka ihanat naiset hienoissa puvuissaan ovat tulleet hevosrattaissa niitä teitä pitkin, läpi puutarhan, tai ritarit karauttaneet ratsuillaan läpi tiluksien:):)

Kimmo ja aurinkokellohattuinen mies..

Viime viikko oli tosiaan hyvä siitä itsensä johtajuudesta(self leadership), viikonloppuna tein sitten tehtävän siihen liittyen, eli piti kirjoittaa ylös omat roolinsa ja sitten myös päämäärät siihen (sekä laajemmat että yksityiskohtaiset)...

Tällä viikolla maanantaina täällä oli yksi Ywamin kolmesta johtajasta, Lynn Green.. Oli tosi mielenkiintoista kuulla hänen opetustaan ja ennenkaikkea kivaa oli se, kun saimme esittää kysymyksiä hänelle Ywamiin liittyen:)
Sitten käytiin läpi arvoja ja kriisien selvittelyä. Todella hyödyllistä.. Enkä nyt sano, että olemme kauheasti kriisejä joutuneet selvittämään, mutta tiedän että niitäkin vielä ehtii tielle:)

Jumala on kanssa ottanut käsittelyyn asioita, ainakin mussa, mitkä Hän on halunnut mun selvittävän, tai paremminkin että olen antanut luvan Hänen ne selvittää... Se vaatii vähän ( " ") kyyneleitä, mutta kuinka hyvää se tekeekään! Olikos se nyt viime viikolla tiistai illan työpajassa, kun oli opetusta mitä tarkoittaa ihmispelko ja pelon/pelottelun henki... Ja olen huomannut, kuinka monesti mun tekemisiin on vaikuttanut ihmispelko! Olen jättänyt tekemättä asioita, ajatellen etten uskalla, koska mitä ihmiset ajattelee jos mä teen niin ja niin ja puhun nyt tai niin edelleen... Mutta tiistaina sitten rukoiltiin ja pyydettiin anteeksi että olemme antaneet ihmispelon vaikuttaa meissä, eikä Jumalanpelon.. Ja sinä iltana todella tapahtui minussa (ja monessa muussa) ja olen uskaltautunut olemaan paljon rohkeampi ja vapautuneempi... Se on ihanaa!! Tiedän kyllä ettei vihollinen päästä tuosta asiasta helpolla, mutta haluan todella harjoitella sitä niin kauan, ettei se enää saa vaikuttaa muhun! Ja kun Jumala on minun puolellani, niin kuka voi olla minua vastaan??!!

Jeps, tässä vielä joitain kuvia teitä ilahduttamaan:)

Olkaahan siunattuja!

Laura (ja Kimmokin on sydämessään mukana näissä teksteissä, vaikka kirjoitankin nämä minä-muodossa, se on vain helpompaa niin)


Sain Kimmonkin lähtemään ylös "vuorelle" katsomaan Jumalan luomakunnan ihanuutta.. Ja poikahan ottikin älyhienon kuvan minusta!


Nyt maanantaiaamuna oli luovaa ylistystä, siis tehtiin jotain konkreettista Jumalalle.. Tässä on mun hieno Kristuksen morsian- patsas:)

Ja tässä Mister ja Mrs. Sarajärvi


tiistai 15. toukokuuta 2007

Jalalla koriaksi ja jaloilla korkialle:)

Teidän olisi pitänyt nähdä perjantaina, kun pariskunta Sarajärvi pisti oikein jalalla koriaksi:) … Tuossa lähikylässä pidettiin Ceilidh, jonka avulla kerättiin varoja sitä uutta laivaa varten… Eli en tiedä tarkalleen, mitä tuo ceilidh tarkoittaa, mutta jotain tanssiin liittyvää kumminkin:).. Parin tunnin ajan me vedettiin harmoniikan tahdissa skotlantilaisia kansantansseja!! Ja voi että kun oli hauskaa, ja hiki virtasi! Yllättävän nopeasti oppi askeleet.. Tai ei ihan kaikissa tansseissa:) ja silloin mentiin vähän miten sattui menemään. Ja varojen keräyskin sujui aika hyvin, koska illan aikana ihmiset lahjoittivat n. 2700 puntaa (eli n 4000 euroa!!) sitä laivaa varten.. Ja siellä oli ehkä n. 70 ihmistä, joista suurin osa oli ywamilaisia, joilla itsellä on yleensä aika vähissä rahat:)…

Täma ihana papparainen kyllä tiesi miten tanssia!

Tää kuva on todiste, että kuuma tuli:)

Sunnuntaina päätin kiivetä läheiselle kukkulalle… Tiesin, että mun olisi pitänyt tehdä päiväkirjaa ja toinen tehtävä valmiiksi, ja sitten kolmen aikaan mennä laittamaan ruokaa, mutta päätin unohtaa tehtävät hetkeksi, ja lähdin kipuamaan.

Base ylhäältä päin katsottuna...

Ja mikä ilo, että lähdin! Sinne oli siis ihan helppo nousta, ettei musta mitään veikkagustaffsonia tullut sentään, mutta ai että kun pääsin kukkulan laelle ja näin maisemat! Kovin, kovin kaunista! Ihailin ja ihmettelin Jumalan luomiskunnan kauneutta! Samalla kuuntelin kaunista klassista musiikkia ja se teki mun päivästä sen arvoisen, että kestin olla keittiössä laittamassa ruokaa yli 60 ihmiselle.. Ja kestinpä vielä Suomen hopeankin jääkiekossa…



Emmä koskaan Suomessa oo ollut näin ihastunut lehmiin:) Täällä ne on mulla jokatoisessa kuvassa...


Nallekarhu kävelyllä taivaanrannassa;)


Tällä viikolla on opetusta oman itsensä johtamisesta. Eli kuinka tärkeää on pitää huoli itsestään ja omasta suhteestaan Jumalaan ja että ottaa aina taukoja tarpeeksi jne.. Eli mielenkiintoista… Ja tänään ollaan käyty läpi sitä kuinka tärkeää on tehdä päämääriä itselle ja ihmissuhteille ja omalle palvelustyölle, ja sitten sitä, kuinka ne päämäärät oikein laitetaan...

Sellaista tällä kertaa.. kiitos kaikille, jotka on laittanut kommentteja.. Niiden voimalla innostun pitämään hyvää plokia... *vink vink*

perjantai 11. toukokuuta 2007

Satumetsiä ja laivoja..

Näiden metsät on täynnä satuja! Jos vain osaisin, kirjottaisin ne ylös... Eilen kun tulin Spar-kaupasta pois, niin poikkesin vähän sivupoluille, ja kävelin yhtä mäkeä ylös metsän läpi.. Ja voi että kun muistui mieleen ajat, kun Heidin kanssa kolusimme kaikki lähi ja vähän kauemmatkin metsät ja kuvittelimme itsemme vaikka miksi keijukaisiksi ja viisikon tytöiksi sun muiksi:) Eilen tuli sellainen samanlainen metsan taianomainen mielikuvitustunnelma (teidän helpotukseksi: en kuitenkaan alkanut leikkimaan mitaan, antauduin vain muistelmiin:) )

Eilen illalla oli blessings night, eli siunausten ilta.. Ja olikin todella siunattu... Siellä oli eri nurkkauksia mihin sai mennä ja siellä staffi sitten siunasi ja rukoili mein puolesta... Hyvä ilta..

Tänään sitten saimme kunnian vierailla Ywamin uusimmalla laivalla, jonka nimi on Next Wave! Se on tällainen purjevene, johon mahtuu n. 50 henkilöä.. Se on itseasiassa ruotsalainen laiva, ennen "asuskellut" Göteborgin ulkopuolella, eli oli Kimmolle tuttu venonen:) (tai no se tiesi siitä)..

Pidettiin siellä tänään oppitunnit ja syötiin lounas. Alunperin meidän oli tarkoitus päästä nyt iltapäivällä purjehtimaan sillä, mutta se olisi tullut liian kalliiksi ja vaikeaksi... Mutta jokatapauksessa siellä oli kiva käydä... Mutta kumminkin omalla kohdalla vain käydä, kun käytiin kurkistamassa hytteihin, niin oli ne aikamoisen pienet ja ahdistavat.. Piti alkaa heti hengittämään syvemmin:) Ei ehkä olisi musta asumaan tuollaisella aluksella montaa viikkoa.. Ainakaan merellä.. Mutta oli ilo nähdä niiden miehistö, kuinka innoissaan he olivat.. Eli Jumala on luonut meidät kaikki erilaisiksi ja erilaisiin oloihin.. Siellä on tarkoitus aloittaa Opetuslapseuskoulu syyskuussa, ja se tulee olemaan välimerellä sen teoriajakson (enkä muista nyt missä aktion)...

Nyt menen viikonlopun viettoon...

Siunausta!




maanantai 7. toukokuuta 2007

Turinointia

Tänään on ollut aivan periskottilainen sää... Tarkoittaen sitä, että jos nyt sataa, niin viiden minuutin päästä voi hyvinkin paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta... Lähdin käveleen rantaan päin, kun oli aurinkoista, ja kun palasin, niin alkoi satamaan ja taivas oli harmaa..

Joku päivä sitten lähdettiin käveleen rannalle Kimmon kanssa, ja sen kerran kun mulla EI ole kameraa mukana, niin tietenkin vähän matkan päästä rannasta olevilla kivillä loikoilla lötkötti aikamoinen joukko hylkeitä!! Enkä mä -sokea rotta- nähnyt niitä kunnolla kun ei ollut laseja, vain niitten hännän heiluttelua...

Lauantaina lähdettiin junalla käymään Glasgowissa Kimmon kanssa... Se oli ihan mukava matka, jalat vain tulivat kipeiksi paljosta kävelystä... Talot on aika hiilipölyn peittämät, mutta ihan kiva kaupunki sinänsä.. Yliopisto oli ainakin kaunis... Olisin voinut viettää koko päivän vain kulkemalla yhdestä punnan kaupasta toiseen, mutta onneksi meillä oli jo tullessa laukut niin lähellä painorajaa, ettei oikein ole mahdollisuutta ostella mitään... Tai niinkuin Kimmo sanoi, et jos jotain sen pitäis ostaa mulle, sen pitäis olla kovin kevyttä, eli samalla myös tosi kallista:)

Nyt on kolmas viikko täällä alkanut, ja olemme kyllä viihtyneet edelleen hyvin... Viime viikko vain oli todella kiireinen! Varsinkin torstai, ehdin jopa 15min istua nurtsilla jossain välissä, muuten vain kiirehdin asiasta toiseen... Mutta mä uskon että tällainen kiireellisyys tekee meille ihan hyvää välillä:)

Yksi ylimääräinen siunaus on ollut, että ne pitää täällä sunnuntai iltaisin avioliitto kurssia... Eli saadaan sellainenkin kaupan päälle... On loistavaa saada tuollaista opetusta jo tässä avioliiton vaiheessa, jotta voi saada lujan pohjan, ja myös oppia kommunikoimaan paremmin...

Nyt viime ja ekalla viikolla tehtiin kaiken maailman persoonallisuus ja lahjatestejä.. On mielenkiintoista nähdä, että asiat, joita on luullut omiksi pikku hassuuksikseen(mikähän sana tääkin on?), niin niitä onkin aika monella muulla, jos on persoonallisuudeltaan samanlainen kuin minä... Ja ne auttoivat myös meitä Kimmon kanssa näkeen, että miksi toinen meistä tekee asiat niin "vaikeiksi" tai oudosti... Tietenkään ei voi aina pistää kaikkea oman persoonallisuutensa syyksi, mutta kyllä se avaa vähän näkemään miten toiset näkevät mun käyttäytymisen...

Sellaista.. Lisään tähän vielä joitain kuvia...

Siunausta paljon!

Laura ja Kimmo

Glasgowin Yliopiston sisäpihalta..

Ei varmaan sanoja kaipaakaan..


Ahistavan pienestä metrosta.. Ei sopis suomalaisille.. Liian lähellä ihmisiä..:)

Joku silta.

Ja joku kirkko. Jossa oli sisällä ihana vanha setä joka olisi kertonut meille ummet ja lammet koko kirkosta ja sen remontista.. Samassa kirkossa tosin pidettiin kanssa joogatunteja...


Joku eri kirkko..



University of Glasgow


Laura tanssahtelemassa rantsulla:)

Kovin kaunista.. I love it!


Kimmo nostaa taivaanrantaa ja kurkkaa horisontin taa..