Enää 10 yötä ja jo lähdemme matkaamaan kohti Suomea! Olemme ihan vaan "hieman" innoissamme, jopa niinkin, että ensimmäiseltä lentokentältä Suomeen asti n. 30 tunnin matkustuskin kuulostaa vain hauskalta!! (voi olla, että ajatus tästä jossain vaiheessa vielä ehtii muuttua! )
Kaksi vuotta ja 1,5 kk poissa Suomesta asuneena voi meille tulla muutamia asioita siellä, jotka joko yllättävät tai shokeeraavat meitä. Tässä vähän listaa niistä asioista:
1. Pitkät ihmiset- täällä olen tottunut, että voin lähes jokaista paikallista katsoa suoraan silmiin, ilman niskan taivutusta. Suomessa joudun varmasti varaamaan hierojan, jotta saan niskat vähän rentoutumaan juteltuani ihmisille.
2. Sileät, suorat tiet- pitää varoa, ettei nukahda rattiin. Täällä kun normaalit tiet ovat Suomen huonoimpia mökkiteitäkin huonompia.
3. Hanoista saa sekä kylmää että kuumaa vettä, ja myös siltä väliltä- sitä voi polttaa näppinsä pahastikin, kun täällä on tottunut tasaiseen 30 asteen lämpöiseen hanaveteen.
4. Karkkihyllyt pienimmissäkin kyläkaupoissa, saati sitten Prismoissa ja Cittareissa!! Aaaah, kuola jo valuu;)
5. Suomen helleraja on sama kuin meidän viileä yö.
6. Ihmisiä ei kaduilla tervehditä, jollei tunneta hyvin! Voi saada osakseen monta outoa ilmettä.
7. Auton tööttiä käytetään todella harvoin- sillä ei tervehditä, kiitetä, moitita eikä mitään muutakaan. Myöskään hätävilkkuja ei käytetä pysähdyttäessä hetkeksi juttelemaan, tai muutenkaan kuin oikeasti hädässä.
8. Ihmiset ymmärtävät kaiken mitä sanon(Muista tämä!!!)Ja minä ymmärrän myös kaiken mitä minulle sanotaan.
9. Kaupan kassa ei koskaan, ikinä ikimaailmassa tervehdi minua : "Mitä kuuluu, rakkaani/kultaseni/ kuningattareni?" Eikä myöskään huoltoaseman miekkoset.
10. Pitää itse tankata. Ja pestä auton ikkunat.
11. Pitää itse pakata ostoksensa (ja maksaa muovipussista).
12. Jalkapohjat pysyvät puhtaina, vaikka kävelisikin sandaaleissa.
13. Gekot eivät juoksentele katossa ja seinillä ja kaki ikkunalaudoille.
14. Hämähäkit ovat sormenpäätä pienempiä (eikä skorpioneja olekaan!)
15. Ei kuulu kukkojen ärsyttävää kiekumista aamukolmesta lähtien- suomalaiset kukot tietävät, että kukonlaulun aikaan on laissa säädetty, ja se on ensimmäistään kello puoli kuusi!
16. Ei varmasti joudu lehmäruuhkaan tiellä edes Perähikiällä- saati sitten kolmesti saman matkan aikana.
17. Vauva saa olla vaippasillaan 30 asteessa ilman että joku tulee kauhuissaan varoittamaan vilustumisesta.
18. Voi sanoa "puuta"*, ilman että joku luulee sinun kiroilevan.
19. Jukkaa* ja Paavoa*ei syödäkään, vaan heille jutellaan ystävällisesti.
20. Kylmä vesikannu/pullo ei kastele koko pöytää hikoillessaan.
21. Kukaan ei tule kaupassa hämmästelemään "kuinka suloiset, komeat pojat sinulla onkaan". (tämä voi olla aika järkyttävää äitinä, kun siihen on nyt niin tottunut)
22. Kukaan vähänkään tuntemattomampi/ei niin hyvä tuttu esim srk:ssa tule nappaamaan Oliveria syliin ja kuljettamaan ympäri huonetta näyttämässä kaikille.
23. Vessapaperi laitetaan AINA vessanpönttöön, ei roskikseen! Ja nykyään kuulemma vessapaperihylsytkin!! (Varmasti alan hädissäni etsimään roskista, jos sitä ei olekaan. Eli jos käymme teillä kylässä, älkää ihmetelkö jos wc:n roskiksesta löytyykin käytettyä vessapaperia. Vanha tapa jo :)
No joo, näitähän riittäis, mutta ymmärsitte jo varmaan pointin, pitää vähän totuttautua taas "normaaliin" elämään siellä :)
Pian, pian, PIAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
*1. Puuta yhdellä u:lla on hyvin yleinen kirosana täällä, ja tarkoittaa maksullista naista.
*2.&3. Yuca(lausutaan Juka) on juurikasvi jota syödään, Pavo taas on kalkkuna.
maanantai 13. toukokuuta 2013
torstai 9. toukokuuta 2013
"Hentoinen oli elämän lanka, taivaan tuulet siihen tarttui."
Ei ole maailmassa montaa surullisempaa asiaa, kuin lapsen kuolema.
Toissailtana Kimmo soitti ja kertoi, että lähellä asuvan ystäväperheemme nuorempi pojista oli kuollut sydänleikkauksessa. Pieni Emanuel oli vasta 1,5-vuotias.
Tällainen uutinen saa minut rutistamaan tiukempaan ja pidempään omia poikiani. Elämänlanka on niin ohut, ettei koskaan voi tietää milloin jonkun läheisen lähtö on. Emanuelilla oli sydänvika todettu jo odotuksen aikana, ja oli ihme, että hän sai ilahduttaa perhettään näinkin pitkään, mutta kuitenkaan en halunnut uskoa uutista todeksi. Miten niin iloinen pieni poika saattoi olla kuollut? Juurihan hain hänen äidiltään pieneksi jääneitä vaatteita Oliverille, ja siellä Emanuel keimaili ja naureskeli kuin kuka tahansa terve pieni poika. Miten häntä ei enää olekaan?
Paikallisen tavan mukaan hautajaiset olivat jo kuolemaa seuraavana päivänä, eli eilen. Miten sydäntäraastavaa oli tavata ja halata Sandya ja Henryä, lapsensa menettänyttä. Kyyneleet valuivat monen monta kertaa eilen ja toissapäivänä. Minua pyydettiin laulamaan laulu siunaustilaisuudessa, ja suostuin tietenkin, vaikka minua pelotti, etten pysty sitä laulamaan itkun takia. Tuijotin tiukasti nuotteja, ja selvisin läpi laulun.
Osa hautajaisväestä(koko kylä oli paikalla) käveli koko matkan hautausmaalle(n. 5 km), ja muut tulivat autosaattueessa perässä. Auringon juuri laskettua pieni arkku laitettiin laatikkoon ja laatikko täytettiin sementillä.
Robinille kerroin Emanuelin kuolemasta seuraavana aamuna.
"Robin, tiedätkö.. Pikku-Emanuelia ei enää ole."
"Mitä, äiti?"
"Niin, Emanuel kuoli eilen ja on nyt taivaassa Jumalan ja Jeesuksen luona, siellä missä Yojhannan isäkin on. Nyt me ei enää voida leikkiä Emanuelin kanssa."
"Aha. Mut sit kun hän tulee takaisin taivaasta niin sitten voidaan taas leikkiä hänen kanssaan."
Hautajaisissa Robin halusi mennä myös halaamaan Sandya ja Henryä, ja oli jotenkin niin liikuttava siinä välittämisessään. Hautausmaalla annoin hänen nähdä Emanuelin ruumiin(täällä siis pidetään arkkua auki, ja jokainen käy katsomassa ruumista). "Onko Emanuel nyt niiiin kuollut?" (ja tätä kysymystä on tänäänkin kysytty jo useampaan otteeseen). Jotenkin Robin suhtautui kuolemaan tosi luontevasti, vaikka enhän tiedä kuinka paljon hän oikeasti siitä ymmärsi.
Tällaiset lapsen(tai "liian" nuoren) kuolemat ovat tietenkin aina koskettaneet, mutta nyt kun on omia lapsia, ne uutiset kylmäävät sydäntä. Mietin äidin tunteita; vauva-aikana lapsi on kaikkein eniten riippuvainen sinusta, ja yhtäkkiä onkin vain tyhjyys! Istut kotona, ja välillä ehkä muistat, että lapsi on nukkumassa, kunnes tajuat, että uni jota lapsesi nukkuu, onkin ikuista! Entä mitä jos Luoja sallisikin, että toinen meidän pojista kuolisikin? Se on aivan järkyttävä ajatus! Ja kuitenkin niin on tapahtunut niin monelle ihmiselle tässä maailmassa. Eikä se ole sitä, ettenkö luottaisi Jumalan hyvyyteen("eihän hyvä Jumala antaisi sellaista tapahtua??), mutta C.S Lewisin sanoin:
"We´re not doubting that God will do the best for us,
we´re wondering how painful the best will turn out to be."
(Emme epäile, etteikö Jumala tekisi sitä, mikä on parasta meille;
me mietimme, kuinka kivuliasta se paras tulee olemaan.")
Joskus Jumala sallii surullisia, surullisia asioita tapahtuvan meille, ja kuitenkin me voimme luottaa, että Hän pystyy kääntämään nekin siunauksiksi! Mutta siinä hetkessä se kipu voi olla niin kova, ettei edes halua uskoa, että se voisi millään tavalla kääntyä siunaukseksi. Ja jos voisimme etukäteen valita, tietenkin olisimme valmiita luopumaan siitä tulevasta siunauksesta, jos vain selviäisimme vähemmästä kivusta (tai esim. lapsensa menetyksestä). Ja valitettavasti emme edes aina tule ymmärtämään Jumalan sallimusta. Meidän tehtävä on silti vain luottaa, että Hän tietää, ja kaikki on Hänen kädessään.
Totuushan on, että nyt Emanuel on täydellisen terve, ilman sydänvaivaa tai mitään muutakaan kipua. Hän on täydellisen Rakkauden syleilyssä, ja siellä hänen on täydellisen hyvä olla.
Mutta se kipu hänen läheisillään. :(
Tässä Mercy Me:n kappale Homesick, jonka kuuntelimme hautajaisista palattuamme. Se on niin kaunis kappale, jossa lauluntekijä on rehellinen tunteistaan jonkun rakkaansa poismenon vuoksi, mutta myös luottaa Jumalan suuruuteen.
http://www.youtube.com/watch?v=g3k1rJOQPdY
Tässä vielä sanoina, ja suomennan ne myös vapaasti loppuun:
"You're in a better place, I've heard a thousand times
And at least a thousand times I've rejoiced for you
But the reason why I'm broken, the reason why I cry
Is how long must I wait to be with you
I close my eyes and I see your face
If home's where my heart is then I'm out of place
Lord, won't you give me strength to make it through somehow
I've never been more homesick than now
Help me Lord cause I don't understand your ways
The reason why I wonder if I'll ever know
But, even if you showed me, the hurt would be the same
'Cause I'm still here so far away from home
In Christ, there are no goodbyes
And in Christ, there is no end
So I'll hold onto Jesus with all that I have
to see you again."
Suomeksi:
"Olet nyt paremmassa paikassa, olen sen kuullut tuhansia kertoja.
Ja vähintään tuhannesti olen iloinnut puolestasi
Mutta syy miksi olen murtunut, syy miksi itken
on: "kuinka kauan joudun odottamaan saadakseni olla kanssasi?"
Suljen silmäni ja näen kasvosi
Jos koti on siellä missä sydämeni, niin en ole oikeassa paikassa
Herra, annathan voimaa selvitä tästä jotenkin
En ole koskaan ikävöinyt kotiin enemmän kuin nyt
Auta, Herra, koska en ymmärrä teitäsi
Syy, miksi mietin, jos koskaan tulen tietämään
Mutta, vaikka näyttäisitkin minulle sen, kipu olisi kuitenkin sama
Koska olen edelleen täällä niin kaukana kotoa
Kristuksessa ei ole hyvästejä
Ja Kristuksessa ei ole loppua
Joten pidän kiinni Jeesuksesta kaikella mitä minulla on
nähdäkseni sinut jälleen."
Tämä ei todella ollut mikään kovin piristävä ensimmäiseksi blogitekstiksi pitkään aikaan, mutta halusin jakaa näitä ajatuksia kuitenkin. Muistattehan Sandya, Henrya ja Josue-isoveljeä rukouksissanne! Ettei tämä tapahtuma veisi heitä kauemmaksi toisistaan, vaan lähentäisi heitä perheenä. Ja että he sallisivat Jumalan tehdä parantavaa työtään heidän sydämissään, eivätkä sulkisi Häntä pois.
Toissailtana Kimmo soitti ja kertoi, että lähellä asuvan ystäväperheemme nuorempi pojista oli kuollut sydänleikkauksessa. Pieni Emanuel oli vasta 1,5-vuotias.
Tällainen uutinen saa minut rutistamaan tiukempaan ja pidempään omia poikiani. Elämänlanka on niin ohut, ettei koskaan voi tietää milloin jonkun läheisen lähtö on. Emanuelilla oli sydänvika todettu jo odotuksen aikana, ja oli ihme, että hän sai ilahduttaa perhettään näinkin pitkään, mutta kuitenkaan en halunnut uskoa uutista todeksi. Miten niin iloinen pieni poika saattoi olla kuollut? Juurihan hain hänen äidiltään pieneksi jääneitä vaatteita Oliverille, ja siellä Emanuel keimaili ja naureskeli kuin kuka tahansa terve pieni poika. Miten häntä ei enää olekaan?
Paikallisen tavan mukaan hautajaiset olivat jo kuolemaa seuraavana päivänä, eli eilen. Miten sydäntäraastavaa oli tavata ja halata Sandya ja Henryä, lapsensa menettänyttä. Kyyneleet valuivat monen monta kertaa eilen ja toissapäivänä. Minua pyydettiin laulamaan laulu siunaustilaisuudessa, ja suostuin tietenkin, vaikka minua pelotti, etten pysty sitä laulamaan itkun takia. Tuijotin tiukasti nuotteja, ja selvisin läpi laulun.
Osa hautajaisväestä(koko kylä oli paikalla) käveli koko matkan hautausmaalle(n. 5 km), ja muut tulivat autosaattueessa perässä. Auringon juuri laskettua pieni arkku laitettiin laatikkoon ja laatikko täytettiin sementillä.
Robinille kerroin Emanuelin kuolemasta seuraavana aamuna.
"Robin, tiedätkö.. Pikku-Emanuelia ei enää ole."
"Mitä, äiti?"
"Niin, Emanuel kuoli eilen ja on nyt taivaassa Jumalan ja Jeesuksen luona, siellä missä Yojhannan isäkin on. Nyt me ei enää voida leikkiä Emanuelin kanssa."
"Aha. Mut sit kun hän tulee takaisin taivaasta niin sitten voidaan taas leikkiä hänen kanssaan."
Hautajaisissa Robin halusi mennä myös halaamaan Sandya ja Henryä, ja oli jotenkin niin liikuttava siinä välittämisessään. Hautausmaalla annoin hänen nähdä Emanuelin ruumiin(täällä siis pidetään arkkua auki, ja jokainen käy katsomassa ruumista). "Onko Emanuel nyt niiiin kuollut?" (ja tätä kysymystä on tänäänkin kysytty jo useampaan otteeseen). Jotenkin Robin suhtautui kuolemaan tosi luontevasti, vaikka enhän tiedä kuinka paljon hän oikeasti siitä ymmärsi.
Tällaiset lapsen(tai "liian" nuoren) kuolemat ovat tietenkin aina koskettaneet, mutta nyt kun on omia lapsia, ne uutiset kylmäävät sydäntä. Mietin äidin tunteita; vauva-aikana lapsi on kaikkein eniten riippuvainen sinusta, ja yhtäkkiä onkin vain tyhjyys! Istut kotona, ja välillä ehkä muistat, että lapsi on nukkumassa, kunnes tajuat, että uni jota lapsesi nukkuu, onkin ikuista! Entä mitä jos Luoja sallisikin, että toinen meidän pojista kuolisikin? Se on aivan järkyttävä ajatus! Ja kuitenkin niin on tapahtunut niin monelle ihmiselle tässä maailmassa. Eikä se ole sitä, ettenkö luottaisi Jumalan hyvyyteen("eihän hyvä Jumala antaisi sellaista tapahtua??), mutta C.S Lewisin sanoin:
"We´re not doubting that God will do the best for us,
we´re wondering how painful the best will turn out to be."
(Emme epäile, etteikö Jumala tekisi sitä, mikä on parasta meille;
me mietimme, kuinka kivuliasta se paras tulee olemaan.")
Joskus Jumala sallii surullisia, surullisia asioita tapahtuvan meille, ja kuitenkin me voimme luottaa, että Hän pystyy kääntämään nekin siunauksiksi! Mutta siinä hetkessä se kipu voi olla niin kova, ettei edes halua uskoa, että se voisi millään tavalla kääntyä siunaukseksi. Ja jos voisimme etukäteen valita, tietenkin olisimme valmiita luopumaan siitä tulevasta siunauksesta, jos vain selviäisimme vähemmästä kivusta (tai esim. lapsensa menetyksestä). Ja valitettavasti emme edes aina tule ymmärtämään Jumalan sallimusta. Meidän tehtävä on silti vain luottaa, että Hän tietää, ja kaikki on Hänen kädessään.
Totuushan on, että nyt Emanuel on täydellisen terve, ilman sydänvaivaa tai mitään muutakaan kipua. Hän on täydellisen Rakkauden syleilyssä, ja siellä hänen on täydellisen hyvä olla.
Mutta se kipu hänen läheisillään. :(
Tässä Mercy Me:n kappale Homesick, jonka kuuntelimme hautajaisista palattuamme. Se on niin kaunis kappale, jossa lauluntekijä on rehellinen tunteistaan jonkun rakkaansa poismenon vuoksi, mutta myös luottaa Jumalan suuruuteen.
http://www.youtube.com/watch?v=g3k1rJOQPdY
Tässä vielä sanoina, ja suomennan ne myös vapaasti loppuun:
"You're in a better place, I've heard a thousand times
And at least a thousand times I've rejoiced for you
But the reason why I'm broken, the reason why I cry
Is how long must I wait to be with you
I close my eyes and I see your face
If home's where my heart is then I'm out of place
Lord, won't you give me strength to make it through somehow
I've never been more homesick than now
Help me Lord cause I don't understand your ways
The reason why I wonder if I'll ever know
But, even if you showed me, the hurt would be the same
'Cause I'm still here so far away from home
In Christ, there are no goodbyes
And in Christ, there is no end
So I'll hold onto Jesus with all that I have
to see you again."
Suomeksi:
"Olet nyt paremmassa paikassa, olen sen kuullut tuhansia kertoja.
Ja vähintään tuhannesti olen iloinnut puolestasi
Mutta syy miksi olen murtunut, syy miksi itken
on: "kuinka kauan joudun odottamaan saadakseni olla kanssasi?"
Suljen silmäni ja näen kasvosi
Jos koti on siellä missä sydämeni, niin en ole oikeassa paikassa
Herra, annathan voimaa selvitä tästä jotenkin
En ole koskaan ikävöinyt kotiin enemmän kuin nyt
Auta, Herra, koska en ymmärrä teitäsi
Syy, miksi mietin, jos koskaan tulen tietämään
Mutta, vaikka näyttäisitkin minulle sen, kipu olisi kuitenkin sama
Koska olen edelleen täällä niin kaukana kotoa
Kristuksessa ei ole hyvästejä
Ja Kristuksessa ei ole loppua
Joten pidän kiinni Jeesuksesta kaikella mitä minulla on
nähdäkseni sinut jälleen."
Tämä ei todella ollut mikään kovin piristävä ensimmäiseksi blogitekstiksi pitkään aikaan, mutta halusin jakaa näitä ajatuksia kuitenkin. Muistattehan Sandya, Henrya ja Josue-isoveljeä rukouksissanne! Ettei tämä tapahtuma veisi heitä kauemmaksi toisistaan, vaan lähentäisi heitä perheenä. Ja että he sallisivat Jumalan tehdä parantavaa työtään heidän sydämissään, eivätkä sulkisi Häntä pois.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Pitkästä aikaa taas täällä! :)
Eli nyt vain tylsästi meidän uusin uutiskirje, mutta onpahan jotakin päivitystä tällekin vuodelle :D
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Pikkugekko joulupukin toimissa
Monissa perheissa varmaan kaytetaan joulupukin tenhovoimaa lasten kurissapitamiseen. Meilla joulupukin virkaa toimittaa Pikkugekko.
Tarina alkoi muutama viikko sitten, kun vieroitin Robinia yomaidoista. Robinin herattya ja huudettuaan normaalin maitonannoksensa peraan, ja kun sita ei sallittukaan, huuto oli melkoinen, eika rauhoittelut auttaneet. Sitten sanoin hetken mielijohteesta ekalla kertaa : "menikos tuolla tiella traktori????" Ja siitahan poika rauhoittui kuuntelemaan ja nukahti! Seuraavalla kerralla kokeilin sitten: "Oi! Meniko tuolla gekko?" Ja jalleen tepsi. Ja niin meilla opittiin olemaan ilman yomaitoja.
No, noin viikko sitten Kimmo laittoi ekaa kertaa Robinia nukkumaan ilman, etta mina olin huoneessa (R. on ollut melkoinen maitonarkomaanimammanpoika, lievasti ilmaistuna ;) ). Huutohan oli kova ja nouseva kun poika tajusi, ettei aiti tulekaan huoneeseen nukkumaanmenohetkeen.
Kimmo: " Oliko tuolla gekko??"
Robin: "byyyyaaaaaahhh(= taa on kuule, pappa, jo vanha juttu, ei toimi enaa!!!)"
Kimmo: Kuule Robin, sa olet jo iso poika, mutta gekko on viela pieni ja sun pitaa nayttaa esimerkkia sille, miten osataan menna nukkumaan ilman aitia"
Robin: Miettiva hiljaisuus. Ja lopulta nukahtaminen!!!!! :)
Sen jalkeen Pikkugekko-valttikortti on toiminut lahes jokatilanteessa(tietenkin saasteliaasti kaytettyna), kuten:
Pikkugekon pitaa saada mallia sulta,
"miten harjataan hampaat", "miten kaydaan hienosti potalla", "miten mennaan takaisin nukkumaan ilman syliintulemista" jne :)
Se on melkoisen jopa hammentetavaa miten tuo pieni elain voi auttaa niin paljon lastenkasvatuksessa :)
(Robinin ja Kimmon keskustelu on vapaasti suomennettu ruotsinkielesta)
Tarina alkoi muutama viikko sitten, kun vieroitin Robinia yomaidoista. Robinin herattya ja huudettuaan normaalin maitonannoksensa peraan, ja kun sita ei sallittukaan, huuto oli melkoinen, eika rauhoittelut auttaneet. Sitten sanoin hetken mielijohteesta ekalla kertaa : "menikos tuolla tiella traktori????" Ja siitahan poika rauhoittui kuuntelemaan ja nukahti! Seuraavalla kerralla kokeilin sitten: "Oi! Meniko tuolla gekko?" Ja jalleen tepsi. Ja niin meilla opittiin olemaan ilman yomaitoja.
No, noin viikko sitten Kimmo laittoi ekaa kertaa Robinia nukkumaan ilman, etta mina olin huoneessa (R. on ollut melkoinen maitonarkomaanimammanpoika, lievasti ilmaistuna ;) ). Huutohan oli kova ja nouseva kun poika tajusi, ettei aiti tulekaan huoneeseen nukkumaanmenohetkeen.
Kimmo: " Oliko tuolla gekko??"
Robin: "byyyyaaaaaahhh(= taa on kuule, pappa, jo vanha juttu, ei toimi enaa!!!)"
Kimmo: Kuule Robin, sa olet jo iso poika, mutta gekko on viela pieni ja sun pitaa nayttaa esimerkkia sille, miten osataan menna nukkumaan ilman aitia"
Robin: Miettiva hiljaisuus. Ja lopulta nukahtaminen!!!!! :)
Sen jalkeen Pikkugekko-valttikortti on toiminut lahes jokatilanteessa(tietenkin saasteliaasti kaytettyna), kuten:
Pikkugekon pitaa saada mallia sulta,
"miten harjataan hampaat", "miten kaydaan hienosti potalla", "miten mennaan takaisin nukkumaan ilman syliintulemista" jne :)
Se on melkoisen jopa hammentetavaa miten tuo pieni elain voi auttaa niin paljon lastenkasvatuksessa :)
(Robinin ja Kimmon keskustelu on vapaasti suomennettu ruotsinkielesta)
torstai 15. maaliskuuta 2012
Uusi koti!!
Jesh!! Meillä on nyt uusi koti!! Kiitos Taivaan Isille! Basen kylästä vapautui yksi talo, ja tänään kysyimme omistajalta voisimmeko sen vuokrata, ja kyllähän se sopi!
Talo on yksinkertainen, melko pieni, eikä siinä ole sisäkattoa, vaan suora peltikatto, joka tarkoittaa päiväsaikaan melkoista saunaa. Mutta kysyimme, voisimmeko tehdä vuokraa vasten pieniä korjauksia(kuten se katto, seinien maalaus yms), ja se sopi omistajalle. Maksamme vähäsen vuokraa rahana ja kunnostamme taloa omilla rahoilla.
Jos meillä on ensi viikolla ennen matkaa aikaa, voimme jo laittaa sen katon, ja ehkä maalatakin, silloin voisimme muuttaa heti kun palaamme Costa Ricaan.
Ihana että tämä meni nyt näin!
Talo on yksinkertainen, melko pieni, eikä siinä ole sisäkattoa, vaan suora peltikatto, joka tarkoittaa päiväsaikaan melkoista saunaa. Mutta kysyimme, voisimmeko tehdä vuokraa vasten pieniä korjauksia(kuten se katto, seinien maalaus yms), ja se sopi omistajalle. Maksamme vähäsen vuokraa rahana ja kunnostamme taloa omilla rahoilla.
Jos meillä on ensi viikolla ennen matkaa aikaa, voimme jo laittaa sen katon, ja ehkä maalatakin, silloin voisimme muuttaa heti kun palaamme Costa Ricaan.
Ihana että tämä meni nyt näin!
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Jaaa oikeeaa vastaaausss ooon..... Känädä
Oikea kysymys otsikon vastaukseen on: "Minne meidän perheemme suuntaa seuraavaksi?"
Kanadaan siis. Eilen ja tänään ostimme liput, ja matka on jo ensi viikon perjantaina. Ja syynä on enimmäkseen ihan rehellinen loma. Toisena lisäsyynä on dts:n promoaminen, ja Kimmon sanoin tarkoituksena olisi saada "vähintään 1 opiskelija kummastakin suomalaisseurakunnasta, jossa käymme".
Ensiksi lennämme Pekan, Neean ja Linnea-tyttösen luoksi Thunder Bayhin, ja sieltä Vancouveriin Miikan, Marjan, Nooan ja Jooelin luokse. On tosi innostavaa päästä tapaamaan heitä pitkästä aikaa, ja samalla vaan lepäämään ja lataamaan akkuja kesän tiimiaikaa ja syksyn dts:ää varten.
Tiesimme jo pitkään, ettemme vielä tänä kesänä tule Suomeen ja Ruotsiin(vaan vasta ensi vuonna), ja Kanadan matka alkoi houkutella mielessä. Kuitenkin kaikki auto-ongelmat ja muut rahareiät saivat jo mielemme lannistumaan, ettei se taida nyt onnistuakaan. Sitten kuitenkin saimme kuulla isommasta lahjoituksesta, joka meille oli tulossa vähän erikoisen syyn takia. Vielä rukoilimme, että onko oikein käyttää sitä nyt lomaan, vaikka rahaa voisi syytää niin moneen muuhunkin asiaan, mutta koimme kuitenkin, että nyt oli aika lähteä tälle matkalle.
Jo toissapäivänä yritimme ostaa lippuja- ja kun tiukalla budjetilla ollaan menossa, reittikin oli melkoinen tilkkutäkki: San José- Florida-Chicago(jossa yön yli hotellissa)-Duluth, josta Pekka olisi hakenut meidät autolla. No, nettisivu ei jostain syystä suostunut toimimaan monen yrityksen jälkeen, joten luovutimme ja menimme nukkumaan, ja päätimme ostaa ne seuraavana päivänä. Sanoin, että toivottavasti tähän oli joku syy, ettei saatu ostettua niitä vielä. Ja niinpä siihen taisikin olla syy, koska seuraavana päivänä Kimmo löysi suoran lennon Liberiasta(joka on meitä puolet lähempänä kuin San Jose)Minneapoliseen, josta joko Pekka meidät hakee tai sitten otamme bussin jonnekin lähemmäksi heitä. Matkan hinta oli jokseenkin täsmälleen sama tai jopa vähän halvempi! Olin niin helpottunut, ettei meidän tarvitsekaan lentää noin monta eri lentoa, koska se jos mikä on uuvuttavaa, varsinkin pirtsakan kaksivuotiaan kanssa!
On ihanaa päästä virkistymään, kirjaimellisesti, kun Kanadassa on vielä kevättalvi! Saamme kulkea siellä lainahöyhenissä, koska näissä meidän lämpötiloissa ei kannata juuri pitkähihaisia tai -lahkeisia omistaakaan :)
Ja tärkein syy matkaan tietenkin on se, että pääsemme kunnon saunaan! :) Täällä kävimme hotellissa saunassa, joka oli ehkä hikisesti yli 30 asteinen :P
Kanadaan siis. Eilen ja tänään ostimme liput, ja matka on jo ensi viikon perjantaina. Ja syynä on enimmäkseen ihan rehellinen loma. Toisena lisäsyynä on dts:n promoaminen, ja Kimmon sanoin tarkoituksena olisi saada "vähintään 1 opiskelija kummastakin suomalaisseurakunnasta, jossa käymme".
Ensiksi lennämme Pekan, Neean ja Linnea-tyttösen luoksi Thunder Bayhin, ja sieltä Vancouveriin Miikan, Marjan, Nooan ja Jooelin luokse. On tosi innostavaa päästä tapaamaan heitä pitkästä aikaa, ja samalla vaan lepäämään ja lataamaan akkuja kesän tiimiaikaa ja syksyn dts:ää varten.
Tiesimme jo pitkään, ettemme vielä tänä kesänä tule Suomeen ja Ruotsiin(vaan vasta ensi vuonna), ja Kanadan matka alkoi houkutella mielessä. Kuitenkin kaikki auto-ongelmat ja muut rahareiät saivat jo mielemme lannistumaan, ettei se taida nyt onnistuakaan. Sitten kuitenkin saimme kuulla isommasta lahjoituksesta, joka meille oli tulossa vähän erikoisen syyn takia. Vielä rukoilimme, että onko oikein käyttää sitä nyt lomaan, vaikka rahaa voisi syytää niin moneen muuhunkin asiaan, mutta koimme kuitenkin, että nyt oli aika lähteä tälle matkalle.
Jo toissapäivänä yritimme ostaa lippuja- ja kun tiukalla budjetilla ollaan menossa, reittikin oli melkoinen tilkkutäkki: San José- Florida-Chicago(jossa yön yli hotellissa)-Duluth, josta Pekka olisi hakenut meidät autolla. No, nettisivu ei jostain syystä suostunut toimimaan monen yrityksen jälkeen, joten luovutimme ja menimme nukkumaan, ja päätimme ostaa ne seuraavana päivänä. Sanoin, että toivottavasti tähän oli joku syy, ettei saatu ostettua niitä vielä. Ja niinpä siihen taisikin olla syy, koska seuraavana päivänä Kimmo löysi suoran lennon Liberiasta(joka on meitä puolet lähempänä kuin San Jose)Minneapoliseen, josta joko Pekka meidät hakee tai sitten otamme bussin jonnekin lähemmäksi heitä. Matkan hinta oli jokseenkin täsmälleen sama tai jopa vähän halvempi! Olin niin helpottunut, ettei meidän tarvitsekaan lentää noin monta eri lentoa, koska se jos mikä on uuvuttavaa, varsinkin pirtsakan kaksivuotiaan kanssa!
On ihanaa päästä virkistymään, kirjaimellisesti, kun Kanadassa on vielä kevättalvi! Saamme kulkea siellä lainahöyhenissä, koska näissä meidän lämpötiloissa ei kannata juuri pitkähihaisia tai -lahkeisia omistaakaan :)
Ja tärkein syy matkaan tietenkin on se, että pääsemme kunnon saunaan! :) Täällä kävimme hotellissa saunassa, joka oli ehkä hikisesti yli 30 asteinen :P
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Hämähämähäkki loisti silmillään...
Costa Ricassa on lähes 2000 hämähäkkilajia.
Ja jotenkin uskon, että jokaista lajia edustaa useampi kuin yksi yksilö.
Uh. Oikein mukavaa tietää.[tervetuloa kylään vaan :)]
Useimmat eivät onneksi kuitenkaan tappavan myrkyllisiä, se tietenkin lohduttaa vähän.
En tiedä miksi ne ovat niin inhottavia, kilttejähän nuo raukat enimmäkseen ovat, eivätkä hyökkää, jolleivat koe tulevansa uhatuksi. Jokin niissä kuitenkin saa puistatuksen minussa aikaan, kun niitä näkee. No en ole mikään foobikko tässä, kyllä sellaiset pienet suomalaisten lajitoveriensa kokoiset yksilöt ovat ihan siedettäviä. Mutta kyllä tarantellan nopea viuhkimisliikkuminen saa minut kiljumaan ja hypähtelemään kauhusta. Osittain varmaan inhotus johtuu kaikenmaailman elokuvien ja luontokirjojen yltiömäisesti suurennetuista kauhukuvista.
Eräänä iltana olimme basella, ja ihmettelin miksi Yojhanna, Clint ja Robin olivat nurmikolla ja osoittelivat otsalampulla ympäriinsä. Menin katsomaan ja syy selvisi heidän antaessaan otsalampun minulle. Kun lamppu oli lähellä omia silmiä, näytti ruohikko olevan kuurassa; siellä täällä kimalteli pieniä, kauniita tähtiä! Kaunista!!
Ja kun käveli tähtien luo, huomasi niiden olevan hämähäkkejä. Vau. Jokin niiden silmissä heijastaa valon takaisin, ja se oli oikeasti upean näköistä. Robin oli toimesta ihan innoissaan ja vieläkin jaksaa muistuttaa "Valo. Hämäkki"
Kaunista, niin kauan kuin ei ajattele sitä, että olisin ihan hyvin voinut joskus mennä siihen nurmelle pitkälleen katsomaan oikeita tähtiä. Ja että olisin makaillut siinä niiden tuhansien pienien valetähtien kanssa sulassa sovussa. Mitään tietämättä. Yyyyh...
Ja jotenkin uskon, että jokaista lajia edustaa useampi kuin yksi yksilö.
Uh. Oikein mukavaa tietää.[tervetuloa kylään vaan :)]
Useimmat eivät onneksi kuitenkaan tappavan myrkyllisiä, se tietenkin lohduttaa vähän.
En tiedä miksi ne ovat niin inhottavia, kilttejähän nuo raukat enimmäkseen ovat, eivätkä hyökkää, jolleivat koe tulevansa uhatuksi. Jokin niissä kuitenkin saa puistatuksen minussa aikaan, kun niitä näkee. No en ole mikään foobikko tässä, kyllä sellaiset pienet suomalaisten lajitoveriensa kokoiset yksilöt ovat ihan siedettäviä. Mutta kyllä tarantellan nopea viuhkimisliikkuminen saa minut kiljumaan ja hypähtelemään kauhusta. Osittain varmaan inhotus johtuu kaikenmaailman elokuvien ja luontokirjojen yltiömäisesti suurennetuista kauhukuvista.
Eräänä iltana olimme basella, ja ihmettelin miksi Yojhanna, Clint ja Robin olivat nurmikolla ja osoittelivat otsalampulla ympäriinsä. Menin katsomaan ja syy selvisi heidän antaessaan otsalampun minulle. Kun lamppu oli lähellä omia silmiä, näytti ruohikko olevan kuurassa; siellä täällä kimalteli pieniä, kauniita tähtiä! Kaunista!!
Ja kun käveli tähtien luo, huomasi niiden olevan hämähäkkejä. Vau. Jokin niiden silmissä heijastaa valon takaisin, ja se oli oikeasti upean näköistä. Robin oli toimesta ihan innoissaan ja vieläkin jaksaa muistuttaa "Valo. Hämäkki"
Kaunista, niin kauan kuin ei ajattele sitä, että olisin ihan hyvin voinut joskus mennä siihen nurmelle pitkälleen katsomaan oikeita tähtiä. Ja että olisin makaillut siinä niiden tuhansien pienien valetähtien kanssa sulassa sovussa. Mitään tietämättä. Yyyyh...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)